Ihonhoidon kultaiset säännöt - Kauneuspiste Niina Maaria
Kauneushoitola Jyväskyä Palokka Kauneuspiste Niina Maaria

Ihonhoidon kultaiset säännöt

Tässä blogitekstissä jaan ohjeet päivittäiseen ihonhoitoon, näillä vinkeillä ihosi pysyy hyvänä ja hoidettuna ympäri vuoden.

Kun käyt hoitolassa, valitsemme hoitotuotteet ihon tarpeiden ja ihotyypin mukaan. Kotihoitotuotteet on hyvä päivittää vuodenaikojen vaihtuessa. Esimerkiksi talvella iho kaipaa enemmän kosteutusta, kuin kesällä. Jos ihonhoidon rutiinit tuntuvat vierailta, aloita ensin yhdestä askeleesta. Opettelemalla pikkuhiljaa, tavat muodostuvat rutiiniksi.

Ihon puhdistus

Ihonhoito alkaa aamulla ja illalla puhdistuksesta. Aamulla puhdistetaan yön aikana iholle tullut tali ja illalla päivän aikana iholle kertyneet ilmansaasteet, lika ja meikki. Mikäli kasvojen ihoa ei puhdisteta, saasteet, meikki ja tali voivat tukkia ihoa ja ihoon tulee näin epäpuhtauksia. Puhdistuksessa kannattaa käyttää oman ihotyypin mukaista puhdistustuotetta. Kasvovettä käytetään puhdistustuotteen jälkeen viimeistelemään puhdistus. Kasvovesi myös palauttaa ihon pH-arvon ja auttaa seuraavia tuotteita imeytymään ihoon.

Aamupuhdistukseen käy pelkkä kasvovesi. Silmämeikinpoistoon suositellaan erillistä silmämeikinpoistoainetta, sillä silmänympärysiho on ohuempaa kuin muu kasvojen iho, ja silmissä meikki on usein pysyvämmin kiinnittynyttä, kuin esimerkiksi kasvoissa. Silmämeikinpoistoon tarvitaan siis hellävarainen, mutta tehokas puhdistustuote. Pelkkä vesipesu ei riitä puhdistamaan ihosta saasteita, likaa ja rasvaa.

Silmänympärysvoide

Herkkä ja ohut silmänympärysiho kaipaa erityistä huolenpitoa ja kosteutusta. Silmänympärysiho on muuta ihoa ohuempaa, siinä näkyvät ensimmäisenä väsymys ja kuivuuden juonteet. Silmänympärysvoiteen käyttö kannattaa aloittaa jo nuorena, kun meikkaamisesta muodostuu päivittäinen rutiini.

Vanhemmalla iällä hoitaminen korostuu entisestään, kun iho ohenee. Ikä näkyy ohuessa silmänympärysihossa herkemmin kuin muualla kasvoissa. Silmänympärysiho tarvitsee siis oman voiteensa. Taputtele silmänympärysvoide iholle kevyesti aamuin illoin. Voit sipaista loput voiteet sormistasi huultenympärysiholle!

Seerumi

Seerumit ovat tehoainetiivisteitä. Niissä on usein paljon runsaammin aktiiviaineita kuin kasvovoiteissa. Seerumit antavat ihollesi lisäbuustia ja tehostavat myös voiteiden vaikutusta. Hiero ihon tarpeiden mukainen seerumi kasvoille ainakin iltaisin. Seerumin päälle laitetaan aina kasvovoide päälle.

Kasvovoide

Päivällä ja yöllä iho tarvitsee erilaista hoitoa. Päivällä iho kaipaa suojaa ja yöllä hoitavia ainesosia, siksi tarvitset päivä- ja yövoiteet. Päivävoide suojaa ihoa ja on koostumukseltaan yövoidetta kevyempi.

Päivävoiteen voi valita myös ihon ongelman mukaan päiväsaikaan: rasvoittuuko iho, onko se pintakuiva vai punoittaako se? Yöllä iho on lepotilassa ja uusiutuu silloin tehokkaimmin.

Yövoiteissa on siksi hoitavia, kosteuttavia ja korjaavia ainesosia. Yövoide voidaan valita ikäryhmän tai ihotyypin mukaan. Vaikka et käyttäisikään meikkiä, kasvovoiteen käyttö on suositeltavaa.

Kuorinta

Iho uusiutuu koko ajan. Vanha kuollut ihosolukko jää ihon pinnalle, ja saa sen näyttämään samealta. Kuorintaa kannattaa tehdä 1-2 kertaa viikossa omasta ihotyypistä riippuen. Silloin saadaan kuorittua pois kuollut iho, ja voiteet imeytyvät ihoon paremmin. Iho on näin myös kirkkaamman ja heleämmän näköinen. Helppo tapa on tehdä kuorinta suihkussa, esimerkiksi hiusten hoitoaineen vaikutusajalla.

Naamio

Naamiot ovat tehohoitoa iholle, niiden käyttöä suositellaan 1-2 kertaa viikossa. Naamioissa on korkea pitoisuus tehoaineita ja jokaiselle ihotyypille löytyy omansa. Ihon kuoriminen ennen naamiota tehostaa vaikutusta entisestään. Tee kotona itsellesi pieni spa-hetki kasvojen puhdistuksen jälkeen, naamion jälkeen iho hehkuu ja olo on rentoutunut!

Scroll to Top